James Fallows on kirjoittanut The Atlanticin maaliskuun numeroon erittäin valaisevan ja ajatuksia herättävän artikkelin Kiinan nettisensuurista ja sen toimintaperiaatteista ("The Connection Has Been Reset", March 2008). Hän aloittaa selittämällä erilaiset blokkauskeinot, jatkaa esittämällä yleisimmät – ja varsin yksinkertaiset – blokkauksen kiertotiet ja päättää mielestäni terävällä pohdinnalla koko järjestelmän tarkoituksenmukaisuudesta.

Vietettyäni aikaisemmin jonkun tovin Kiinassa, Fallow's valaisut blokkausmetodeista auttavat nyt ymmärtämään mistä satunnaiset nettiongelmat tiettyjen sivujen kanssa todennäköisesti johtuivat. Tai miksi laajakaista ZhongGuanCunin, Pekingin high-tech -keskuksen huudeillakin saattoi käydä kovin hitaaksi.

Fallows'n mukaan ulkomaisten sivustojen kontrolli perustuu Kiinan kansainvälisten nettikaapeleiden valvontaan. Kiinan kontrollikoneistolla on valmiudet peilata kaikki Kiinasta ulos lähetettävä netti-informaatio, millä tarkoitetaan kaiken ulos maasta lähetetyn informaation eräänlaista kopiointia ja tarkastamista. Tämä ei ole kovin vaikeaa, koska kaapeleita on vain neljä, ja niistäkin Venäjälle suuntautuvan informaatiomäärä melko mitätön. Peilaustekniikan takana oli aikoinaan amerikkalainen Cisco-yhtiö, joka perusteli toimiaan sillä, että jos me ei, niin kyllä muut. Mikä lienee ihan totta; nykyään samaan pystyisivät Fallows'n mukaan kiinalaisyhtiötkin.

Ensimmäinen tapa on ns. DNS-blokkaus, jolla tiettyjen IP-osoitteiden takana olevat sivut yksinkertaisesti tehdään saavuttamattomiksi. Sen sijaan että Kiinan ns. Great FireWall (GFW) antaisi ilmoituksen, jossa kerrottaisiin, että "Nyt olet pahoilla teillä, turmelemassa joko valtiota tai omaa moraaliasi", yleisin ilmoitus on "Site not found". Tämä tietenkin pistää miettimään mikä meni vikaan. Onko nettipalvelussani katkos vai onko joku kääntänyt langattoman yhteyden pois päältä? Epävarmuuden ylläpitäminen näyttää olevan yksi sensuurin päätavoitteista.

Toinen tapa on lähettää sekä lähettäjän, siis yliinnokkaan netinkäyttäjän, että kielletyn IP-osoitteen tietokoneelle reset-ilmoitus, jolloin surfailija voi saada koneelle ilmoituksen "The connection has been reset." Siis taaskin seurauksena on yhteyden katkeaminen.

Kolmas tapa on blokata URL-osoitteiden tietyt avainsanat, joiden listaa voidaan aina pahan uutisen levitessä sopivasti muuttaa. Näin ollen tiettyjä sanoja sisältävät URL-osoitteet blokataan suoraan. Kokemukseni mukaan suomalaisia sanoja ei ole osattu ottaa listalle. Siten esim. tiananmenmassacre –sanan sisältävät sanat saattavat olla blokattuna, mutta www.tiananmeninveriloyly.fi -sivulle pääsisi. Noh, jos nyt oikein muistan, niin vajaa vuosi sitten itse TianAnMen (Pekingin keskusaukio, kommunistisen Kiinan symboli) kuului Kiinassa blokattuihin sanoihin….

Neljäs sensuuritapa on Follows'n mukaan sofistikoitunein, ja oman kokemukseni mukaan myös ärsyttävin. Jos menet väärälle sivulle, ja näin lataat sivua Kiinassa sijaitsevalle koneellesi, GFW tsekkaa samalla sivustoa haravoiden sopimatonta informaatiota. Jos sitä löytyy, GFW pakottaa lopettamaan sivun lataamisen esim. kahdeksi minuutiksi. Jos kokeilet sen jälkeen samaa sivua/sivustoa uudelleen, seurauksena saattaa olla kymmenen minuutin blokkaus. Jos vielä jaksat odottaa ja yrittää, GFW pakottaa puolen tunnin jäähylle, ja niin edelleen… 
Samalla tietysti jätät jälkesi sensuroijille, jonka jälkeen herkempi voi alkaa pelätä ovelle koputtelijoita. En kyllä itse usko, että siihen Kiinankaan resurssit riittävät, vaikka Follows arvioikin nettisensuurin työllistävän jopa kymmenen tuhatta työtä jolla on tarkoitus tekevää virkamiestä.

Kiinnostavinta artikkelissa oli sittenkin huomiot koko GFW:n  yksinkertaisesta, mutta kuitenkin useimmille kiinalaisille liian vaivallisesta kiertämisestä ja pohdinnat nettisensuurin asemoimisesta osaksi laajempaa kontrollikoneistoa. Koko mahtava palomuuri on helppo kiertää proxy-servereillä tai ns. VPN:llä (virtual private network). Itse käytin Kiinassa vain proxy-servereitä, lähinnä päästäkseni (varsin hitaalla yhteydellä) Wikipediaan, mutta Follows'n selityksen perusteella VPN vaikuttaa paljon helpommalta.

VPN mahdollistaa oman, suojatun väylän ulos Kiinasta ulkomaiselle palvelimelle, jota kautta sitten voi hakea salassa Kiinan sensuurilta mitä ikinä haluaa. Mutta mutta,  VPN maksaa, vaikkakin vain muutaman kymmenen euroa vuodessa, mutta sittenkin liikaa useimmille kiinalaisopiskelijoille. Toiseksi, monelle syynä voi olla pelkästään haluttomuus ns. valtionvastaisen palvelun hankintaan.

Joka tapauksessa kaikki pääsevät GFW:n läpi kaikille sivuille jos vain oikeasti haluavat. Vaikka sensuuriviranomaiset voisivatkin blokata VPN:n tai suojattujen sähköpostiservereiden kautta tulevan enkryptatun informaation pääsyn Kiinaan, se ei sovi talousvetoiseen nykypolitiikkaan. Kaikki ulkomaiset yritykset käyttävät VPN:ää ja suojattua sähköpostia, joten blokkaus kävisi Kiinan taloudelle liian kalliiksi. Ja sitä hintaa Kiina ei ole valmis tehosensuurista maksamaan.

Miksi nettisensuuria siis pidetään yllä? Follows'n mielestä keskeisintä on välittää Kiinan omille kansalaisille sanoma siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Vaikka kokemukseni mukaan Kiinan suurkaupungeissa kaikki tieto, kielletyt kirjat ja liberaalit sanomalehdet ovatkin saatavilla (englanniksi), niin kaikkea tietoa ei ole soveliasta levittää (varsinkaan kiinaksi).

Nykyinen järjestelmä pitää ennen kaikkea yllä tehokasta ennakkosensuuria, jota suitsitaan pitämällä tiedonvälittäjäluokka ajan tasalla siitä mistä saa puhua ja mistä ei. Follows'n mukaan tämä tapahtuu tiedottamalla internetyhtiöille (ja ilmeisesti kaikille media-toimijoille) sensuroitavista teemoista ja uutisaiheista. Harva haluaa hankaluuksia, ja ne jotka eivät kielloista välitä, voidaan hiljentää.