Pistänpä linkin Danwei.org:in ja Global Voices-saitin juttuihin viime päivinä esille nousseesta Wang Qianyuanin kohtalosta kiinalaisnuorison nationalismin uhrina (Global Voices on kääntänyt paljon myös kiinalaisia keskustelupalstojen kommentteja). Jutut on kuvottavia esimerkkejä useiden kiinalaisnuorten nationalismista.

Wang Qianyuan oli mukana amerikkalaisen Duke Universityn kampuksella pidetyissä mielenosoituksissa, joissa toisessa vaadittiin Tiibetin vapautusta ja ihmisoikeuksia Kiinaan, toisessa, kiinalaisopiskelijoiden järjestämässä taas Tiibetin kuulumisesta Kiinaan. Wang yritti ilmeisesti toimia sovinnollisesti molempien ryhmien joukossa ja piti puheenvuoron länsimaisen blokin joukossa. Tämän seurauksena hän ja hänen perheensä Kiinassa ovat joutuneet kiusaamisen, kivienheittelyn ja raakojen uhkausten kohteeksi. Kiinalainen media on taas nostanut Wangin yleiseksi paheellisuuden ylipapittareksi. Kiinan keskustelevision nettisivujen etusivulla hänestä kerrottiin kuvan kanssa: “Kaikkein häpeällisin ja rumin kiinalainen vaihto-opiskelija” (最丑陋留学生).  
 


Kiinalaisten mielenilmaukset Ranskaa ja CNN:ää vastaan ovat muutenkin viime viikkoina osoittaneet miten pitkälle kiinalainen nationalismi on edennyt. Käsittääkseni aina 90-luvulta asti Kiinan hallinnon tavoitteena on ollut kääntää ns. kommunistinen ideologia nationalismin vahvistamiseksi. Kommunistisia pyrkimyksia Kiinassa ei ole tainnut olla sitten Maon aikojen, joten joku yhteinen tekijä kiinalaisille ilmeisesti piti löytää. Näinpä Kiinan hallinto on jo vuosia yrittänyt korostaa kiinalaisten olevan yhteistä perhettä, yhteisen kulttuuritaustan ja loistavan historian omaavaa ja kohti vielä hienompaa tulevaisuutta kulkevaa kansaa. Näin esimerkiksi kymmenet miljoonat ulkokiinalaiset on pyritty sitouttamaan Kiina Kansantasavallan kehitysprojektiin, koska kommunistisen propagandan jatkaminen tuskin maailmaa nähneisiin kiinalaisiin enää purisi.

Taustalla on myös 1900-luvun vaihteen länsimaiden harjoittama Kiinan alistaminen ja toisen maailmansodan aikaiset japanilaisten raakuudet, joiden ei haluta enää toistuvan. Tältä pohjalta, ja tietysti median ylivallalla, nationalismille on saatu loistavat puitteet kiinalaisnuorison keskuudessa.

On joka tapauksessa surkeaa, kuinka hurmiollisesti kiinalaisnuoret lähtevät ranskalaiskauppaketjun kimppuun vain sillä perusteella, että olympiasoihtu-show Pariisissa karkasi turvamiesten käsistä. Tietysti tilanne näytti pahalta, kun joku protestoija pääsi repimään soihdun hauraan, pyörätuolissa kulkevan kiinalaisurheilijan käsistä. Mutta onko Carrefourin, Ranskan Anttilan, boikotointi paras keino osoittaa mieltään?