Aloitan bloggailun linkillä Financial Timesissa julkaistuun Drew Thompsonin live-haastatteluun. Thompson antaa monia valaisevia vastauksia kysymyksiin olympialaisista ja Kiinan ilmaisunvapauden kehityksestä. Thompson on ensimmäinen, jonka olen huomannut liittävän Pekingin olympialaisten vertailukohdaksi Berliinin 1936 ja Seoulin 1988 kokemukset. Myös hänen arvionsa Pekingin olympialaisten perinnöstä vaikuttaa viime aikojen mielipidesiivouksista huolimatta järkevältä:

While critics point to continued oppression and optimists point to steady improvements in social freedoms, the Olympics undoubtedly have prompted intellectuals and leaders to consider China’s human rights and political conditions, which will undoubtedly lead to continued reforms.

Reformien jatkuvuus sananvapauden saralla on tosin ollut viime kuukausien kansalaisaktivistien ahdistelun perusteella kyseenalaista. (Ehkä palailen niihin juttuihin joskus toiste.) Olympialaisten jälkeen veikkaan Kiinan saavan kehuja hienosti järjestetyistä kisoista, missä tapauksessa esim. ulkomaalaisten journalistien liikkuvuuden uudelleenrajoittaminen voisi näyttää ulospäin erityisen pahalta, vanhaan  autoritääriseen aikaan palaamisena.

Thompsonin optimismia Kiinan avautumisesta ja demokratisoitumisesta Seoulin olympialaisten esimerkin mukaan vihjaili myös jokin aika sitten julkaistu valtiollisen think tankin raportti, joka suosittelee lisää vapauksia kansalaisyhteiskunnalle ja demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia koko kansalle. Ehkä maaliskuun alussa kokoontuvan kansankongressin henkilövalinnat voisivat jo vihjata, onko tuollaisilla raporteilla mitään merkitystä Kiinan käytännön politiikkaan.