Aktivoin tämänkin areenan nyt Tiibetin vastarinnan kunniaksi. En tiedä mitä siellä tapahtuu, joten hyppään arvailun sorron ja väkivällan laajuudesta Tiibetissä, Sichuanissa ja Gansussa ja mietin mellakoiden poliittista viitekehystä, lähinnä ProState In Flames –blogin (钱烈宪要发炎, siis kiinaksi) viime päivän kirjoituksia mukaillen.

Tiibetistä voisi tulla uusi Chiapas tai Tshetsenia, mutta luulen siitä tulevan uusi Rangoon, epäonnistuneen munkkikapinan näyttämö. Tosin toisin kuin Burman hallitus, Kiinan kommunistijohto yrittää väittää taistelevansa toista suvereeniutta hakevaa valtaklikkiä vastaan. Kiina ei voi myöntää, että omat kansalaiset olisivat poliittisia toimijoita ilman kaikkea kontrolloivaa johtajaa. Politiikka on Kiinan johdolle valtapeliä suvereeniutta hakevien  valtakeskittymien välillä. Ruohonjuuritason toiminta ei kuulu Zhong Nan Hain (Kiinan Kremlin) äärirealistiseen politiikkakäsitykseen.

Tältä osinkin Kiina ja Venäjä muistuttavat entistä enemmän toisiaan. Samoin kuin Venäjä pitää valtaa öljyrikkaissa etelän provinsseissaan, Kiina haluaa pitää Tiibetin turismin, elintilan ja luonnonvarojen takapihanaan. Ei siis ihme, että Venäjä oli ensimmäisenä tukemassa Kiinan hallinnon pyrkimyksiä separatisteja vastaan. Samalla molempien maiden valtiojohto yrittää pitää kiinni 1900-lukulaisista kv-politiikan perusteista, vaikka pohja niille on pudonnut aikoja sitten.

ProState In Flames arvioi vastarinnan alkaneen osittain myös siksi, että tiibetiläiset tietävät tämän vuoden olevan hyvä aika protestoida kohta 50 vuotta kestänyttä, ja viime vuosina entisestään yltynyttä uskonnollista ja poliittista sortoa sekä kulttuurin raiskaamista vastaan. Tiibetiläiset tietävät, että heidän mahdollisuutensa vastarintaan ovat vähäiset, ja aika käy heitä vastaan. Ei siis ehkä ole yllättävää, että osa tiibetiläisistä päätyy epätoivoiselta vaikuttavaan väkivaltaan, ryöstelyyn ja paikkojen hajottamiseen.


Luulen, että Kiinan johto pyrkii käyttämään kaikilla protestialueilla Burmasta tuttua taktiikkaa: journalistit ulos, armeija sisään ja naurettavia tilannekuvauksia lehdistötilaisuuksissa maailman medialle. Kiinan hallinnon viime aikojen pr-toiminta antaa tosiaankin odottaa jotain niin idioottimaista. Siellä ei ole vielä ymmärretty, että pompöösimäinen lehdistötilaisuus keski-iän ylittäneillä pukumiehillä täytettynä ei rakenna totuutta, vaan tekstiviestit Tiibetistä voivat tuhota koko teatterin.